perjantai, 27. huhtikuu 2007

Edesmenneelle ystävälleni

Suomessa on enää noin 80 000 veteraania, jotka lunastivat maamme meille kalliilla hinnalla. Sotaan joutuivat sekä aikaiset miehet että nuorukaiset. Ystäväni oli ollut vielä alle 20 vuoden, kun hän oli joutunut astumaan palvelukseen ja rintamalle.

Ystäväni oli ensimmäinen mies, jonka olen kuullut kertovan omista tuntemuksistaan juoksuhaudassa. Oli yhdistyksemme miesilta, jossa olin mukana kuljettajan roolissa. Miehet puhuivat rauhasta, sen tärkeydestä ja sen vaalimisesta. Ystäväni perhe oli kärsinyt kansalaissodan, mikä veljessotana oli jakanut Suomen kansaa. Hirmuteot ja kiusanteot itsenäisyytemme alkuvaiheessa, kun oli ollut vallanjaon aika uudessa kansakunnassa, oli lyönyt syvät arvet perheisiin. Mutta isänmaan tarviessa puolustusta, miehet tarttuivat aseisiin hyökkääjiä vastaan ja naiset haavasiteisiin sekä auran kahvoihin.

Kyyneleet valuivat ystäväni ja meidän kaikkien silmistä, kun hän kertoi, miten oli vain noustava ylös juoksuhaudassa ja alettava ampumaan noita, nyt johtajien vihollisiksi tekemiä miehiä. Yhtä nuoria ja yhtä shokissa. Ystävääni oli pelottanut ja kauhistuttanut hirveästi, mutta tappamatta muita hänet olisi tapettu noissa hyökkäysaalloissa. Moni haavoittui ja moni kuoli noina hirveinä vuosina. Kotona odotettiin työntekijöitä ja jatkajia. Sodasta ei palanneet samat henkilöt kuin sinne lähti. Haavat olivat joko näkyviä tai sitten sielussa. Kunpa ei kenenkään tarvitsisi tulevaisuudessa lähettää läheistään sotaan.

Perjantaina 27. huhtikuuta on jälleen kansallinen veteraanipäivä. Muistan sinua ja kohtalotovereitasi kiitollisuudella. Vielä viimeisistä sankareista on pidettävä kunnolla huolta. Vaurastuvalla Suomella on siihen varaa. Riittävät ja yksilölliset koti-, kuntoutus- ja laitospalvelut on taattava näille miehille ja naisille, jotka omilla kärsimyksillään lunastivat Suomen itsenäisyyden.

Haluan myös onnitella 50-vuotista juhlavuottaan viettävää Suomen Sotaveteraaniliittoa.

keskiviikko, 21. maaliskuu 2007

Rauhassa töissä

Pahoinvointi työssä on lisääntynyt. Olen seurannut päivälehdistä ja erilaisten konsulttien ja jopa ammattiyhdistyksenkin neuvoja työntekijöille ja esimiehille.
Tämän päivän trendi näyttää olevan, että työntekijät eivät osaa keskittyä vain työntekoon vaan ovat oikeasti kokonaisina läsnä myös töissä. Työ on muuttunut kiireisemmäksi ja hektisemmäksi, mikä heijastuu myös kotiin ja perhesuhteisiin. Puolisolle ja lapsille tiuskitaan, kun työ vie kaikki voimat niin, ettei jaksa enää tukea muita.
Nykyisten ohjeiden mukaan töissä saa puhua vain töistä ja niiden tekemisestä. Kyllä me ollaan todella metsäläisten tuntuisia ulkomaalaisista, kun muutenkin hiljaisia suomalaisia vielä painostetaan pitämään omat asiat ominamme. Luulen, että aikamonelle suomalaiselle työpaikan ihmiskontaktit ovat ainoita päivittäisiä ihmissuhteita.
Eipä ole kumma, jos mielenterveys ja masennusongelmat valtaavat Suomea.

maanantai, 12. maaliskuu 2007

Remonttia vuokrataloon

Televisio on täynnä kummallista ohjelmaa, jossa ihmiset, joilla jo on kaikkea, saavat vielä apua, kuinka saada tyhjästä enemmän. Tarkoitan pintaremonttia myytävään asuntoon.

Tehdään ohjelma, jossa remontoidaan kaupungin vuokratalo, niin että siinä asuvat voivat ylpeinä pyytää ihmisiä kylään katsomaan kaunista kotiaan. Kilpailutetaan pahimmat kerrostalot ja yritetään auttaa syrjäytymisvaarassaolevien elämää välittämällä ja parantamalla heidän elämäänsä ja elämänsä piiriä.

 

sunnuntai, 11. maaliskuu 2007

Uutta tuottavuutta kansantalouteen

Olen todella huolissani, että tuottava työ häviää Suomesta. Meidän on sijoitettava valtionrahoja uusien ideoiden ja keksintöjen tuottamiseen ja niiden muuttamiseksi tuottaviksi tuotannonaloiksi. Jos emme saa kehitettyä uusia tuotteita, emme pysty ylläpitämään yhteiskunnan palveluita vaan kansantaloutemme joutuu velkakierteeseen, josta irtautuminen voi taas olla vaikeaa.

Rahoja innovaatiotoimintaan.

perjantai, 9. maaliskuu 2007

Liikenne on vaarallista

Olen todella pahoillani ja järkyttynyt maanantain liikenneonnettomuuksista.

Toivottavasti kaikki onnettomuuksissa osallisina olleet löytävät voimia selviytymiseen. Kansanedustajaehdokkaana tiedän, että mieli on täynnä erilaisi kysymyksiä ja moneen suuntaan kiirehtimistä.

Väsymys on todella vaikea ongelma liikenteessä. Kaikki te, jotka joudutte ajamaan, vaikka väsymys on vaikeuttamassa keskittymistä. Vähentäkää nopeutta ja pitäkää lepotukoja pyöritellen olkapäitä ja vaivaten isoja lihaksia jaloissa ja käsissä.

Rauhaisaa ja turvallista ajoa!